Tulinpa taas kerran pohtineeksi (reflektoineeksi hienommin sanottuna) mitä onkaan tapahtunut niillä kursseilla, joilla olen verkkoa aktiivisesti käyttänyt. Ajatukset pulpahtavat mieleen kun Moodlen välineitä olen sattuneesta syystä (syvällisesti) tarkastellut ja miettinyt niiden erilaisia käyttötapoja ja -mahdollisuuksia. Haluaisin tarkastella ja tietää mitä oppijat lopulta ajattelevat kursseista, joilla on esim. wiki tai vain videotallenteita luennoista. Sitä tulee aina miettineeksi onko tässä mun – kouluttajana, opettajana – ponnisteluissa järkeä ja hyötyä oppijoille. Oppijoiden saama hyöty pitäisi kuitenkin olla ensimmäinen kriteeri minkä tahansa menetelmän tai VÄLINEEN käytölle.

Voin kokemuksesta sanoa, että vaatii paljon uuden opettelua ottaa esimerkiksi sosiaalisen median välineitä käyttöön. En tarkoita tässä pelkän välineen vaan myös tavan ja menetelmän pohtimista, jolla perustellaan välineen käyttö. Perustelussa tulisi olla selkeät argumentit kaikille niille – tai edes yhdelle – hyödyille, joita oppijat saavat välineen käytöstä. Opettajalla ja kouluttajalla tulisi ja tulee olla metodologinen vapaus kurssillansa. Tavoitteet ja sisällöt voivat olla muiden valitsemia ja hienommin opetussuunnitelman kertomia. No, opettaja valitsee menetelmän ja kokeilee uutta ja ihmeellistä. Ensimmäisen kerran kokemukset kertovat paljon ja usein ne ovatkin positiivisia. On pitänyt vain kertoa oppijoille miksi näin tehdään. Miksi ei käytetä sitä vanhaa perinteistä tapaa, kysyvät oppijat usein. Onnekseni oppijat ovat pääsääntöisesti ymmärtäneet uudet opetuksen kehittämisen nimissä tehdyt kokeilut. Saavathen he sen suorituksen kun vain tekevät mitä opettaja haluaa.

Suoritus on kuitenkin se mitä oppijat ensisijaisesti haluavat. On opettajan tehtävä saada opin perillemeneminen suorituksen oheistoiminnoksi. Ihannetapauksessa opin perillemeno tarkoittaa osaamisen karttumista.  Joissain tapauksessa se on vain muistamista ilman oivaltavaa kognitiota ja linkittymistä oppijan omaan tietorakenteeseen. Oppiminen on yksilön oma tapahtuma yksilön omassa päässä! Missään muualla se ei voi olla. Suoritus on myös jokaisen oma henkilökohtainen suoritus, sillä vaikka se tapahtuisi muiden kanssa yhdessä, jokainen saa oman merkinnän.

Tavoitteena on yksilön oppiminen ja osaamisen karttuminen. Tapa, jolla se saavutetaan, on helppo tai vaikea, yksin tai yhdessä, välineillä tai ilman … listaa voi jatkaa. Kouluttajan tehtävä on mahdollistaa ja helpottaa tätä prosessia. Riippuu tavoitteista, sisällöistä ja kohderyhmästä mitä tapoja kouluttaja tai opettaja voi kurssilla käyttää. Reunaehtoja on toki muitakin mutta suurimmat ehdot lienevät tuossa. Tapoja ja välineitä (verkkovälineitä) on paljon, jolloin ongelmaksi muodostuu niiden runsaus. Olisi tiedettävä kaikki ja osattava valita sopiva(t). ? Siinäpä se ? Pysyäkseen kehityksessä mukana opettajan ja kouluttajan ei auta muuta kuin omaksua uutta oman kontekstinsa näkökulmasta.

Verkko mahdollisuuksineen on jo vakiintunutta tekniikaltaan ja kehittyy toki, mutta hitaammin kuin sovellukset esim. blogit, wikit, oppimisalustat. Kaikista hitaimmin kuitenkin muuttuu toimintakulttuuri eli ihmisen toiminta, joten ei ole kiire mihinkään. Hyvä vinkki kehityksessä mukana pysymiselle on se, että ota yksi uusi asia kerrallaan. Teetpä sitten mitä tahansa.