Tulinpa taas kerran pohtineeksi (reflektoineeksi hienommin sanottuna) mitä onkaan tapahtunut niillä kursseilla, joilla olen verkkoa aktiivisesti käyttänyt. Ajatukset pulpahtavat mieleen kun Moodlen välineitä olen sattuneesta syystä (syvällisesti) tarkastellut ja miettinyt niiden erilaisia käyttötapoja ja -mahdollisuuksia. Haluaisin tarkastella ja tietää mitä oppijat lopulta ajattelevat kursseista, joilla on esim. wiki tai vain videotallenteita luennoista. Sitä tulee aina miettineeksi onko tässä mun - kouluttajana, opettajana - ponnisteluissa järkeä ja hyötyä oppijoille. Oppijoiden saama hyöty pitäisi kuitenkin olla ensimmäinen kriteeri minkä tahansa menetelmän tai VÄLINEEN käytölle.
Voin kokemuksesta sanoa, että vaatii paljon uuden opettelua ottaa esimerkiksi sosiaalisen median välineitä käyttöön. En tarkoita tässä pelkän välineen vaan myös tavan ja menetelmän pohtimista, jolla perustellaan välineen käyttö. Perustelussa tulisi olla selkeät argumentit kaikille niille - tai edes yhdelle - hyödyille, joita oppijat saavat välineen käytöstä. Opettajalla ja kouluttajalla tulisi ja tulee olla metodologinen vapaus kurssillansa. Tavoitteet ja sisällöt voivat olla muiden valitsemia ja hienommin opetussuunnitelman kertomia. No, opettaja valitsee menetelmän ja kokeilee uutta ja ihmeellistä. Ensimmäisen kerran kokemukset kertovat paljon ja usein ne ovatkin positiivisia. On pitänyt vain kertoa oppijoille miksi näin tehdään. Miksi ei käytetä sitä vanhaa perinteistä tapaa, kysyvät oppijat usein. Onnekseni oppijat ovat pääsääntöisesti ymmärtäneet uudet opetuksen kehittämisen nimissä tehdyt kokeilut. Saavathen he sen suorituksen kun vain tekevät mitä opettaja haluaa.
Suoritus on kuitenkin se mitä oppijat ensisijaisesti haluavat. On opettajan tehtävä saada opin perillemeneminen suorituksen oheistoiminnoksi. Ihannetapauksessa opin perillemeno tarkoittaa osaamisen karttumista. Joissain tapauksessa se on vain muistamista ilman oivaltavaa kognitiota ja linkittymistä oppijan omaan tietorakenteeseen. Oppiminen on yksilön oma tapahtuma yksilön omassa päässä! Missään muualla se ei voi olla. Suoritus on myös jokaisen oma henkilökohtainen suoritus, sillä vaikka se tapahtuisi muiden kanssa yhdessä, jokainen saa oman merkinnän.
Tavoitteena on yksilön oppiminen ja osaamisen karttuminen. Tapa, jolla se saavutetaan, on helppo tai vaikea, yksin tai yhdessä, välineillä tai ilman … listaa voi jatkaa. Kouluttajan tehtävä on mahdollistaa ja helpottaa tätä prosessia. Riippuu tavoitteista, sisällöistä ja kohderyhmästä mitä tapoja kouluttaja tai opettaja voi kurssilla käyttää. Reunaehtoja on toki muitakin mutta suurimmat ehdot lienevät tuossa. Tapoja ja välineitä (verkkovälineitä) on paljon, jolloin ongelmaksi muodostuu niiden runsaus. Olisi tiedettävä kaikki ja osattava valita sopiva(t). ? Siinäpä se ? Pysyäkseen kehityksessä mukana opettajan ja kouluttajan ei auta muuta kuin omaksua uutta oman kontekstinsa näkökulmasta.
Verkko mahdollisuuksineen on jo vakiintunutta tekniikaltaan ja kehittyy toki, mutta hitaammin kuin sovellukset esim. blogit, wikit, oppimisalustat. Kaikista hitaimmin kuitenkin muuttuu toimintakulttuuri eli ihmisen toiminta, joten ei ole kiire mihinkään. Hyvä vinkki kehityksessä mukana pysymiselle on se, että ota yksi uusi asia kerrallaan. Teetpä sitten mitä tahansa.
Ensin ajattelin että minun on pakko vastata kun olen ollut opiskelijana sinun kurssilla, mutta kerrot enemmänkin nuorista inssiopiskelijoista, oletan. Me aikuiset opiskelemme oppiaksemme.
Se on ihan totta että nuoret opiskelevat suorituksia varten, niin sitä itsekin muistan tehneeni vielä yliopistossa. Mutta voiko tuota kierrettä kääntää toiseen suuntaan kun tarkoitus kuitenkin on mennä töihin ja pystyä siellä johonkin?? Ja kun työelämässä on pakko (!) tehdä yhteistyötä niin voisiko olla yhteissuorituksia ja -arviointeja? Miksi aina yksilö?
Toimintakulttuurin muutoksen hitaudesta voi olla vain samaa mieltä. Siksi tarvitaan näitä blogeja ja verkostoja jossa toisiamme tukea kun aina sitä tukea ei läheltä saa..
HYvää kesää, on niin kylmä että tultiin kaupunkiin ja netin ääreen.
Kiitos kommentista. Suoritus ja oppiminen motivaationa on jossain määrin havaittavissa kaikilla. Havaintoni mukaan kaikki, jotka ovat opiskelemassa vapaaehtoisesti ja itselleen mielenkiintoisia asioita, ovat oikealla asenteella. Kun kyseessä on tutkinto tai jokin kokonaisuus, jossa on “perus”-kursseja, oppijoiden motivaatio on heikompaa. Eli jos kurssia ei koeta mielenkiintoiseksi tai ei itse heti nähdä hyöty-yhteyttä omaan (tulevaan?) työhön, on kurssi “pakkopullaa”. Olen itse havainnut tällaista asennetta kursseilla, joilla olen itse ollut oppijana. … ja toki, tämä kommentti on yleistys.
Kirjoitin juuri itse sosiaalisen median ottamisesta opetuskäyttöön (kts. http://tinyurl.com/mgyhhx). Sen jälkeen oli mukava törmätä tähän kirjoitukseesi, jossa on osittain täsmälleen samoja ajatuksia ja johtopäätöksiä. Voisi kai tiivistää, että jarru päällä ja oppiminen edellä, niin hyvää tulee.