Mielessäni pyöri ajatus wikimäisen toiminnan havainnollistamisesta. Tilaisuus sen toteuttamiseen tarjoutui AVO-hankkeen wikit ja blogit -työpäivässä. Jaoin osallistujille pieniä erilaisia lego-palikoita. Pieni määrä kullekin. Osa porukasta, jotka istuivat hieman toisistaan kaukana, saivat tehdä palikoista oman kissan. Ison pöydän päässä olevat saivat tehdä yhdessä yhden kissan. Parin minuutin kuluttua oli syntynyt useita kissoja. Tällä havainnollistuksella pyrin havainnollistamaan yhteistyötä liittyen wikin tekemiseen.

Legopalikat edustivat kunkin osaamista. Jokaisella on hieman erilaista ja eri määrä osaamista. Jokainen käyttää osaamistaan oman ajattelunsa ja mielikuviensa kautta. Kullekin syntyy lähes poikkeuksetta erilainen kissa. Muuten, oletko huomannut kuinka vaikeaa on opettaa perinteisellä “tiedonkaatamistavalla” esimekiksi yhtä ainoaa oikeaa kissaa, kun kaikilla on kuitenkin oma ennakkokäsityksensä asiasta? Muutamat osallistujat saivat tehdä siiis yhteisen kissan. Työskentely heillä oli ainakin äänekästä ja iloista ja kaikki tekivät sujuvasti yhdessä.

Jos ajattelemme kissaa raporttina tai oppimistuotoksena, joka arvioidaan, se voi saada roskakorituomion. Useissa tapauksissa oppijan kirjoittama raportti arvioidaan ja heitetään pakollisen säilyttämisajan kuluttua paperinkeräykseen. Yksittäisistä raporteista ei oikein ole muuhun kuin oppijan “osaamisen tai ulkoa-oppimisen” todentamiseen. Laatu ei muuhun käyttöön riitä. Entäpä yhteistuotoksena syntynyt kissa? Siitä voi tulla niin hyvä, että se kannattaa laittaa näytille ja säilyttää.

Yksin tehdyistä kissoista voi muodostaa vaikkapa kissatarhan, mutta ryhmän tuotoksena syntynyt yksi kissa voi olla yksinään parempi kuin mikään tarhan kissoista. Samoin raportit erikseen ja irrallisina eivät ole hyödyllisinä, mutta toisiaan täydentäen ja tukien, niistä voi muodostua hyvä ja hyödyllinen kooste asiasta. Yksi iso ja ainoa yhdessä tuotettu raportti on oletusarvoisesti hyvä, koska raportin tekemisen toimintatapaa pidetään yleisesti hyvänä. Tuotoksen hyvyydelle voidaan siis asettaa odotusarvo riippuen siitä kuinka tuotokseen päästy.

Esimerkiksi yhteistoiminnallisesta ja myös yhteisöllisestä toiminnasta voi ottaa vaikkapa talkoona tehdyn varaston, josta osia voi hyvin tehdä yhdessä, mutta joihinkin hommiin on parempi pyytää ammattimies. Rajataan wikimäinen toiminta nyt kuitenkin kirjoitustoimintaan verkossa.

Kulttuurissamme on vahvana se, että tiedetään kuka sanoo mitäkin. Heti haluamme tietää sen, mitä kukin ajattelee ja varsinkin sen, mitä kukin on sanonut. Eikö ole luonnollista, että kirjoitettuun tekstiin lisätään (ja myös halutaan) tekijän nimi? Tiedetään sitten ketä hutkia, kun on ensin tutkittu. On helpompaa myös arvostella, kun tiedetään kuka on sanonut tai kirjoittanut. Kulttuuri luo meille paineen sanoa ja kirjoittaa oikein ja pitävästi, jotta kukaan ei ainakaan negatiivisesti pääsisi arvostelemaan. Koetapa tässä nyt sitten rohkaista ihmisiä keskeneräiseen wikimäiseen kirjoittamiseen!

Yksilökeskeisyydestä ja runnovasta arvostelusta pitää päästä (wiki)työskentelyssä eroon. Sijalle pitää saada julkisen keskeneräisyyden sietäminen ja toisen työn jatkamisen ja ehostamisen kulttuuri. Esimerkiksi pilkkujen korjailu toisen tekstistä on oikeasti wikityöskentelyä. Tällöin käytetään omaa osaamista,  mutta mikä ei kuitenkaan ole itseltä pois. Wikityöskentelyä on myös toisen tekstin muokkaaminen eli tekstin poistaminen ja lisäily. Wikityöskentely on avustamista, osallistumista, myötävaikuttamista,  tukemista, edistämistä, lisäämistä, lahjoittamista ja paljon muuta. Niin, ja onko tämä vaikeata? Siltä näyttää…