Otsikon lausahduksella tarkoitetaan arviointia formaalissa koulutuksessa oppilaitoksissa ja kurssimuotoisessa opiskelussa. Muualla tapahtuva oppiminen on enemmänkin ei ohjattua ja informaalia, jota tapahtuu pääasiassa ihmisen muussa toiminnassa kuin “koulun penkillä istuttaessa”. Harrastuksissa ja vaikkapa televisiota katsellessa oppii aina jotain uutta, vaikka ei tietoisesti olekaan opiskelemassa. Usein tällainen oppiminen on tehokasta, koska ihminen on tilanteessa avoin ja hyvin keskittyneessä tilassa. Tällöin koko ihmisen vastaanottokapasiteetti –  jos näin voi sanoa – ja mielenkiinto kohdistuu asiaan. Oppiminen ei ole tietoista, eikä ihminen koe olevansa tällöin opiskelemassa. Hän tosin – useinkin tyytyväisenä – huomaa jälkeenpäin muistavansa asioita juuri tietyn tilanteen tai tapahtuman johdosta ja voi hyödyntää muistamaansa.

Muistatko itse tilanteen vaikkapa lapsuudestasi, jossa sinulle tarjottiin karkkia, kun veit esim. roskat ulos tai teit jonkun muun pienen työn? Aika luonnollista ja arkipäiväistä saada palkka tehdystä työstä – myös nykypäivänä. Palkka motivoi, koska palkalla voi sitten tehdä jotain muuta kivaa. En tiedä lukuja, mutta korkeastikoulutetut yleensä pitävät työtään kivana. Mitä vähemmän koulutettuja ihmiset ovat, sen vähemmän pidetään omasta työstä. Toivoisi tietenkin, että kaikki löytävät ja voivat päästä työhön, josta pitävät.

Rinnastan työ – palkka -vertauksen opiskeluun ja arviointiin. Kurssimuotoisuus ja formaali oppinen on nykyisen koulutuksemme sisällä vahvasti. Yhteiskuntamme sisään on rakennettu arvottaminen, jossa oppimista arvotetaan arvosanoin. Arvosanat toimivat palkkana ja opiskelu on työtä. Oppimista – toivoaksemme – tapahtuu siinä ohessa. Oppiminen on pohja osaamiselle. Kurssien ja koulutuksen osaamistavoitteet ovat tähtäimessä. OSAAKO opettaja asettaa “palkan eli” arvioinnin/arvostelun niin, että oppimista tapahtuu mahdollisimman paljon? Pisteitä ja arvosanoja pitää maksaa oppimisesta ja osaamisesta eikä pelkästään opiskelusta. Tämän asian hallitseminen on opettajan työssä iso haaste ja vaatii opettajalta hyvää pedagogista ammattitaitoa. Se kun vaan ei riitä tuomaan hyvää loppuratkaisua, että asiat vain käydään läpi.

Kouluttajana ja opettajana harkitse siis tarkoin mistä ja miten maksat “palkkaa”. Yksiselitteistä ratkaisua ja yleispätevää temppuratkaisua tähän ei ole, vaan tapa riippuu sisällöstä, metodeista ja kohderyhmästä. Opettajalle jää vastuu. Opiskelijalle on useinkin yks’hailee miten pisteet ja suoritus tulee, kunhan ne vain tulee. Tokihan opiskelijan näkökulmasta työmäärä (opiskelu) ja pistemäärä ovat kohtuullisia ja vastaavat toisiaan.  On toki tilanteita – tosin harvassa – jossa opiskelijat ovat valveutuneita myös opetus- ja opiskelumenetelmistä. Opiskelijat, jotka valitsevat esim. oppisopimus-tavan pitävät katsomalla ja tekemällä opiskelusta ja oppimisesta. Koulun formaalius ja penkki ei ole heille paras ratkaisu ja osaaminen näytetään tekemällä oikeaa työtä.

Paras tilanne oppimiselle syntyy kun opiskelijalla on mielenkiintoa asiaan. Toisilla tätä on luonnostaan, jos on vaikkapa päässyt itse valitsemaan kurssinsa esim. hyvien sisältökuvauksien perusteella. Opiskelijoille kurssi on työsuorite, joka on useinkin pakollinen. Opettajan laatima kurssitehtävärytmitys ja arviointi tulisi suosia niitä asioita, jotka ovat osaamistavoitteena. Arviointiperusteet ja tehtävien arvostelu ohjaavat tekemistä ja samalla myös oppimista. Esim. jos maksat palkkaa kiiltävyyden mukaan, saat todella kiiltävää. Oppimistehtäviä tehdessä muista, että jos maksat ulkoaoppimisesta saat ulkoaoppimista.  Tässä hieman kärjistetysti, mutta mietipä asiaa!

Arvioinnista muualla:

http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/arviointi.htm

http://lukiot.tampere.fi/seututarjotin/vopas/index.php?sivu=8