Tietokonelehdessä 8/2011 on Petteri Järvisen artikkeli “Yksityisyyttä ei enää ole”. Sen innoittamana pohdin asiaa formaalin oppimisen, opiskelun ja opettamisen näkökulmasta. Yksityisyyttä ei Järvisen (J:n) mukaan enää ole, koska tietoja kerätään miltei jokaisessa verkkopalvelussa. Palveluissa udellaan syntymäajoista ja kiinnostuksista lähtien kaikkea mahdollista. Riippuu palveluista millainen merkitys tiedoilla on palvelun toiminnan ja käytettävyyden kannalta. Lienee periaate se, että mitä enemmän kerrot itsestäsi sen paremmin sinulle on hyötyä palvelusta. Toisaalta riippuu palvelusta mitä udellaan, mutta ainakin perustiedot pitää palveluun syöttää. Jos koetat huijata ja syötät väärät tiedot, niin ainakin Google uhkaa sulkea koko tilisi. Ei, en halua menettää google-tiliäni, joten kiltisti oikeat tiedot vaan.

Rekisteröitymisten avulla kerätään tietoja. Tavoite on tietää mitä henkilö verkossa on tehnyt ja koko tekemisen historia tallettuu. Kaikki eivät tätä halua, mutta tietoja on pakko syöttää, jos verkkopalveluja (Google, Facebook jne.) haluaa käyttää. Tietoja käytetään lähinnä kaupallisiin tarkoituksiin. “Facebook on kaikkien aikojen järkyttävin vakoilukone”. Tämän oli lausahtanut Julian Assange. Älypuhelinten ansiosta joidenkin koko elämä on netissä. Paikkatietoisuuden yleistyminen ja hyödyntäminen kasvaa koko ajan. Ja sosiaalinen media välineineen lisää vettä myllyyn.

Miten sitten oppiminen? Tarvitaanko yksityistä oppimista? Sosiaalinen media ei ainakaan lisää yksityisyyttä. Avautumalla SoMessa tuot asiat esille. Kerrot mitä ajattelet ja samalla kerrot mitä puuhastelet. Oppimisen määritelmä “pysyvä käyttäytymisen muutos” on yksilötasolla, mutta SoMe-ideologian mukaan siihen pyritään yhdessä ja (avoimesti) sosiaalisessa prosessissa. Avoimesti jakamalla omaa osaamistaan saa muilta apua omaan prosessointiinsa, jota jakamalla taas muut hyötyvät. Hedelmällinen avoin SoMe-kultturi oppimisessa ei ole yksityistä toimintakulttuurinsa puolesta, mutta puhdas yksilön näin saavutettu osaaminen on yksityistä.

Useita vuosia sitten oli jo keskustelua julkisista ja ei-julkisista oppimisalustoista. Valitettavasti nykyäänkin avoin alusta ja materiaali ymmärretään siten, että kaikki formaali opetuksen järjestäminen olisi kaikkien nähtävillä. Minusta avoimella pitää viitata enemmänkin toimintatapaan, jolla formaalin opetuksen piirissä toimitaan. Esim. kurssilla sovitaan mikä materiaali ja mikä keskustelu on sitten muidenkin nähtävillä ja hyödynnettävissä sopivilla lisensseillä varustettuna. Salasanasuojattu oppimisalusta tai mikä tahansa paikka, jossa formaalia oppimista tapahtuu, voi olla erittäin avoin. Muut, ulkopuoliset, eivät vain näe hyvinkin avointa toimintaa.

Oma ennustukseni on, että emme tule koskaan pääsemään tilanteeseen, jossa ei olisi suojattuja eli yksityisiä yhdelle tai useammalle henkilölle tarkoitettuja oppimisratkaisuja.

Puhutaan myös siitä, että oppimistuotokset pitää jättää oppijalle formaalin oppimisvaiheen jälkeenkin. Mutta mietipä oikeasti, kuinka paljon olet tarvinnut kouluaikaisia muistiinpanojasi myöhemmissä töissäsi. Mietin vain tätä asiaa, koska itseltä jäi paljon paperia/vihkoja opiskeluajoilta. Totesin, että en juurikaan ole tarvinnut. Siellä ne ovat arkistossa pölyttyneinä. Mutta hienoa on se, että nyt on jo ratkaisuja, joissa oppija saa materiaalin itselleen talteen. Kaikille näkyvissä palveluissa/ratkaisuissa Google kerää ne kyllä…