Tutustuin uudistuneeseen moodle 2 tiedostonhallintaan ja ajattelin kirjoitella muutamia havaintoja. Voisi sanoa, että tiedostojärjestelmä on uudistunut täysin ja siinä on otettu askel kohti parempaa integroitavuutta. Työkaluluksi on tullut ns. file picker (tiedostonvalitsin) työkalu, jolla tiedostoja sijoitetaan moodlen eri alueille resursseiksi. Poimijan avulla ladatulle tiedostolle voi antaa eri nimen kuin mikä on tiedoston nimi ja siihen voi liittää cc-lisenssi. Samoin tiedosto liitetään aina johonkin yhteyteen esim. kurssiin tai kurssilla jaettuun kansioon, jolloin tiedosto näkyy vain silloin, jos henkilöllä on tiedoston käytön mahdollistava rooli. CC-lisenssin näkyminen tiedoston yhteydessä ei vielä tällä kertaa auennut, mutta ehkä pian, selvitellään.

Tiedosto voi olla näkyvissä yksittäisenä resurssina tai sitten kansiorakenteen sisällä. Kansiorakenteen voi rakentaa itse ja sijoitella tiedostot siihen eri lähdepaikoista. Eli kansio moodlessa ei välttämättä tarkoita samanlaista kansiorakennetta kuin tietokoneessasi. Tiedostot kansioineen – tai vaikka ilman kansiorakennetta – voi tuoda zip-pakettina ja purkaa ne kerralla. Työkalun avulla voi poistaa, nimetä tai siirrellä yksittäisiä tiedostoja tai kansioita. No, tämän oppii parhaitem kun itse pääsee kokeilemaan. Mutta tiedostoa ei voi poistaa, jos se on jossain käytössä. Jos jokin tiedosto ei ole missään käytössä, järjestelmä poistaa sen automaattisesti.

Oletusnäkymä tiedostonvalitsimesta (file picker)

Palvelimen tiedostot tarkoittaa kaikkia moodle järjestelmän kautta näkyviä tiedostoja, joihin sinulla on roolisi mukainen oikeus. Tiedostot ovat kytköksissä aina siihen aktivitettiin, joihin ne on alunperin ladattu ja liitetty. Hakemistorakenteessa (Palvelimen tiedostot, server files) liikkumalla pääset tiedostoihin esim. opettaja-roolissa. Jos et halua tiedoston oletuksena näkyvän kenellekään muulle paitsi niille, joille olet esim. kurssin kautta antanut oikeuden, lisää tiedosto Henkilökohtaisiin tiedostoihin oman sivun (MyMoodle) kautta.

Esimerkkikuva kansio-rakenteesta, jota voi muokata suoraan tässä näkymässä.

Moodlessa on käsite Repositories, mikä tarkoittaa tässä tietovarastoa, josta tiedostot voidaan ladata käyttöön tai kopioida käyttöön. Oletuspaikkoja (repositoreja) ovat ylemmässä kuvassa näkyvät Palvelimen tiedostot, Äskeiset tiedostot, Tiedoston lataus ja Henkilökohtaiset tiedosttot. Ylläpitäjä voi kytkeä käyttöön myös muita enemmän ulkoisia tietovarastoja, kuten Google Docs ja Flickr. Käyttöön otetut paikat näkyvät Tiedostonvalitsimen kautta ja voit sen kautta logata itsesi esim. omalle Google tilillesi ja kopioida tiedoston sieltä kurssillesi. Flickrin tapauksessakin tiedostot kopioidaan tai linkitetään moodleen. Muita mahdollisia paikkoja ja menetelmiä ovat: Youtube videos, Flickr public, Picasa web album, URL downloader, Wikimedia, Alfresco, Amazon S3, Box.net, Dropbox, File system, Legacy course files, Merlot.org ja WebDAV.

Kokeilin Gdocsia ja Flickr-kytkentää ja TOIMI. Alla kuva GDocs-kytkennästä.