Näin luovuuden ja innovoinnin teemavuonna on oppimisympäristö ja sen kehittäminen nostettu esille oppimista edistävänä toimenpiteenä. En tiedä onko se uusi asia, mutta puhutaan kuitenkin koulutuksen innovaatiosta.

Oppiainekeskeisyys on ollut iät ja ajat kouluissa se juttu. Ehkä ainoastaan alakoulussa ensimmäisillä luokilla luokanopettajan johdolla on vielä hieman oppijakeskeisyyttä. Nopeasti se sitten tehokkuuden nimissä viedään ainekeskeisyyteen. Kouluissamme on ainakin aineopettajat, aineluokat ja aineoppikirjat. Lisäksi oppijat ryhmitellään aineiden mukaan. Tehokasta eikö vain? No Pisa yms. testeissä mainetta tulee ja onhan se hyvä, että tietopuolinen aines on kunnossa (huomaa vanhahtava termi!). Ajattelepa tilannetta kun samantyyppiset ihmiset laitetaan samaan tilaan esim. sotilaat. Se on tehokas joukko, kun kaikki tietävät mikä on homman nimi. Tai talonrakentajat … talo nousee vauhdilla, mikä ei ole huono asia ollenkaan. Tällöin myös taitopuolinen aines on kunnossa (huomaa vanhahtava termi!).

Niinkuin Manninen toteaa oppiainekeskeisyys pirstoo päivän. Nyt pala matikkaa ja seuraavaksi pala enkkua. Oppijalle kokemus ei ole kokonaisvaltainen mitenkään. Voisiko ajatella matikkaa englannikielellä? Ei käy kun possessiivisuffiksit eivät tule tarpeeksi hyvin läpikäytyä, voisi opettaja sanoa. Jos useampia opittavia aineita ja sisältöjä otetaan yhteen, muodostuu kokonaisvaltaisempi opiskelu- ja oppimiskokemus. Opiskelu on aktiivisempaa, tutkivampaa, osallistavampaa, yhteisöllisempää ja ennenkaikkea mielenkiintoisempaa. Pitäisivätkö opiskelijat tästä tavasta enemmän? Pitäisivätkö opettajat tästä tavasta? Miksi eivät?

Ni, missä se sosiaalinen toiminta? Onko sosiaalista toimintaa pulpettiriveillä? Onko sitä oppitunnilla tai luentosalissa? Millaisilla oppitunneilla sitä on? Onko sitä käytävillä vai verkoissa? Oppiminen on yksilöllinen prosessi, jos ajatellaan sitä pään sisällä tapahtuvaa toimintaa. Mutta opiskelu tai mikä tahansa toiminta, joka johtaa oppimiseen voi olla paljon mukavampaa ja hauskempaa yhdessä muiden kanssa. Eikö pulpettirivistö ole silloin este mielekkäämmälle oppimiselle? Ajattelisimmeko, että heittämällä pulpetit ryhmiin tai korvaamalla ne isommilla monimuotoisilla pöydillä, tukisimme aktiivisempaa ja osallistavampaa opiskeluprosessia? Se tukisi poikkeuksetta myös sosiaalista toimintaa.

Nyt kun on meillä tietokoneet ja yhteydet, voimme jatkaa keskustelua matkojenkin takaa. Oppimisympäristö on osittain muuttanut verkkoon. Joillain se on kokonaan verkossa ja heille on hyvin luontevaa tsättäillä, skypettää, wikitellä yms. Toiset vasta ihmettelevät, että taas se on siellä mesessä. Ihmettelyn murrosvaihe ja organisaatioiden kulttuurimuutos tässä suhteessa kestää vielä vuosia. Tuntuu, että vasta on saatu rutiiniasioita siirrettyä hoidettavaksi verkkovälineiden avulla. Toisaalta joissain koulutuksissa ja paikoissa käytetään jo pitkälle meneviä sosiaalisia ryhmätyöohjelmistoja ja -palveluita. Katso aikaisempi Personal learning environment, PLE -kirjoitukseni.

Mietipä siis itse (kouluttaja/opettaja), kuinka luokassa saisit hommat vieläkin mielenkiintoisammaksi oppijan näkökulmasta katsottuna ja voisiko oppija jatkaa/tehdä hommaa verkossa?

Lue lähdettä (uskon, että pidät):
Oppimisympäristöajattelu koulutuksen innovaationa? Jyri Manninen, katsottu 16.11.2009 http://www.minedu.fi/euteemavuosi/Ajatuksia/manninen/?lang=fi

YLEn Voimala-ohjelmassa (nopeille: nähtävillä vain 10.6.2009 asti) oli hyvää ja ajatuksia herättävää keskustelua sosiaalisen median välineiden, kuten Twitter ja Facebook, kestävyydestä ja vaikuttavuudesta. Haastateltavat toivat esille monia asioita puolesta ja vastaan, mutta nähtiin mahdolliseksi myös yhteiselo uusien välineiden viemän ajan ja vanhenpaan sosiaaliseen kanssakäymiseen kuluvan ajan välillä. Todettiin, että välineet yksipuolistavat viestintää ja tuovat sen nopeammaksi ja hektisemmäksi, mutta välineiden avulla voi pitää yhteyksiä useamman kanssa kuin perinteisin tavoin.

Maailma muuttuu sanotaan. Esille tuli vahva vihjaus suuntaan, että sosiaalinen media on muoti-ilmiö, mutta muoti-ilmiöinä voisi pitää enemmänkin välineitä kuin sosiaalista mediaa itsessään. Verkon ja tekniikan kehityksen myötä välineet vaihtuvat, mutta kanssakäyminen verkon ja tietokoneiden kautta jatkuu. Mieti esimerkiksi miten lankapuhelimelle nyt on käymässä. Tekniset muutokset ovat nopeita, mutta toimintakulttuurimuutokset hitaita. Koetapa ennustaa mitkä verkkovälineet ja -palvelut  ovat vielä, sanotaan,  viiden vuoden päästä käytössä?

Välineissä korostuu näkökulmaisuus eli toimitaanko yksilökeskeisesti vai enemmän ryhmissä ja yhteisöllisesti.  Uutiset ja pinnalle nousevat asiat löytyvät usein yksilöiden ylilyönneistä ja huomionhakuisuudesta. Sosiaalinen media on siis ilmiönä pinnalla. Sosiaalisessa verkottumisessa välineet omalla rajoittuneella tavallaan ovat kuitenkin mainioita ja hyödyllisiä. Oikeasti. Ajattele vaikka Wikipediaa tai kutojien blogi-verkostoa!

Huolestuneita ajatuksia kuultiin käsien käytön vähäisyydestä, kun käytetään vain tietokonetta. Välttämätöntä on tehdä myös käsillä, jotta ruumis ja mieli voivat hyvin. Stressihormoni vähenee oikeasti ulkona liikkumalla vai onko Twittaus? tai Mesetys jo parempi tai edes yhtälainen tapa?

Suosittelen ohjelmaa, vaikka loppua kohden alkoi jo hieman puuduttaa.

Maailmaa skannatessa löysin ja luin Helsingin yliopistossa tehdyn (jo 2006) käsikirjan verkko-opettajlle. Laadukkaasti verkossa: Verkko-opetuksen käsikirja yliopisto-opettajalle antaa poikkeuksellisesti yliopistomaailmaan nähden käytännönläheisiä vinkkejä verkko-opetukseen. On tutkittua, löydettyä, pohdittua, linkkivinkkiä, tietoiskua jne. tässä mainiossa oppaassa. On hyvä lisä aiheen parissa työskenteleville, eikä todellakaan ole mitenkään vanhentunutta asiaa. Oppaan ovat tehneet Erika Löfström, Kaisa Kanerva, Leena Tuuttila, Anu Lehtinen ja Anne Nevgi. Kiitos heille.

Sulautuva opetus tarkoittaa monimuotoista opetusta, ohjausta ja oppimista. Eli samalla kurssilla voi olla useita erilaisia opetustapoja ja mahdollisuuksia opiskella. Kuten voi arvata nykyiset välineet verkossa tai ilman verkkoa lisäävät vain mahdollisuuksia. Rajoitteeksi tulee ihmiset ideoineen tai lähinnä ideoiden puute. Pidin esityksen Helsingin yliopistossa järjestetyssä seminaarissa, jossa esittelin omia ajatuksiani, mutta enimmäkseen toimintamallia, jolla olen nyt tänä vuonna pitänyt elektroniikan peruskurssin.
Massakurssillani olen käyttänyt ääni- ja kuvaruutuvideotallenteita helpottamaan kurssin luentoja ja harjoituksia. Monetkaan opiskelijat eivät pääse tai halua käydä luennoilla (silti luennoilla istui n.70-80 opiskelijaa) ja tällöin tallenteet ovat heille ainoa mahdollisuus kurkistaa lähitapaamisiin. Katso ja kuuntele lisää esityksestäni, siinä on paljon myös Moodle-ideoita.