Wikipedian artikkeli QR-koodista

Quick Response (QR)-koodi on kaksi-ulotteinen viivakoodi, joka voidaan lukea kännykällä tai muulla mobiililla päätelaitteella.QR-koodi nimi tulee sanoista Quick Response, joka tarkoittaa nopeaa vastetta vapaasti suomennettuna. QR-koodit loi ensimmäisenä japanilainen Denso-Wave yritys vuonna 1994. Päätelaitteen, siis yleensä kännykän, avulla koodin sisältämä informaatio saada selväkieliseen muotoon. Informaatio voi sisältää tekstinpätkiä tai linkkejä, mikä on käytetyin tapa. Koodin sisältämä linkki ohjaa käyttäjän todella vaivattomasti ja nopeasti johonkin verkkosivulle tai verkkopaikkaan. Maailmalta löytyy monia palveluita, jossa voi koodin luoda itse.

Laitteessa pitää olla kamera ja sopiva ilmainen koodien lukijaohjelma. Koodin lukijaohjelmalla ja kameraa käyttäen koodi kuvataan ja ohjelma tulkkaa koodin sisältämän informaation. Koodissa voi olla tekstiä, mutta jos siinä on linkki, ohjelma voi ehdottaa heti siirtymistä linkin osoittamaan paikkaan. Lukijaohjelmia on saatavilla ilmaiseksi kaikille yleisesti käytetyille puhelinmerkeille. Puhelinmallissa ja omassa liittymässä on oltava nettiyhteys, jotta linkit voidaan avata. Jos luetussa koodissa on vain tekstiä, ei nettiä tietystikään tarvitse. Kuitenkin koodien avulla saatava erityinen hyöty ja lukuisten sovellustapojen käyttö edellyttää verkkoon pääsyä. Nokian puhelimia käyttäville on infosivulla lisää tietoa malleista ja ohjelmista. Applen iPhoneen löytää vertailuja netistä esim. blogi-postaus 4 eri lukijasta.

Oppimiseen, opetukseen ja opiskeluun, koodin käyttö tuo yhden yksinkertaisen, mutta tehokkaan välineen ja menetelmän. Koodin avulla voidaan informaatio tuoda oppijalle heti ja hyvin yksinkertaisesti saataville. Informaatio voi olla videota, ääntä tai tekstiä. Se voi olla myös www-sivu, jolla taas on paljon muuta. Olennaista oppimisen sovellusalueellakin on koodien käytön seuranta. Seuranta tarkoittaa lähinnä tietoa siitä mitä, milloin ja kuinka paljon koodia luetaan. Paikkatietokin tiedetään, jos koodi on kiinteästi jossain paikassa esim. vaikka luontopolun varrella, nähtävyyden vierellä tai julisteessa.

Tässä muutama sovellusesimerkki ns. mobiilioppimiseen ja opettamiseen. Sovellusesimerkit voivat vaatia jonkin teknisen taustajärjestelmän. Taustajärjestelmillä voidaan hallinoida koodin takana olevaa sisältöä ja tehdä loki-tiedosta tilastoja.

  1. Sisällytä koodi palautteenannon välineeksi. Tee kaksi koodia esim. kyllä ja ei vastauksille. Oppija voi lukea haluamansa koodin. Koodijärjestelmän taustapalvelu kerää luetut määrät ja tilastoa voi katsoa palvelusta.
  2. Koodin avulla kännykkään muodostetaan SMS-viesti, joka lähetetään taustapalveluun. Taustapalvelusta voi seurata viestejä.
  3. Ohjaa oppija koodin avulla taustamateriaaleihin. Sisällytä www-linkin sisältävä koodi kalvoille tai papaerimateriaaliin.
  4. Ohjaa oppija mihin tahansa oppimateriaaliin, moodle-sivulle, ääniselostukseen, linnunlaulu-näytteeseen, YouTube -video-pätkään,
  5. Ohjaa oppija johonkin paikkaan Google-kartan avulla. Tee Google-kartta ja laita linkki QR-koodiin.
  6. Oppija voi vaikkapa mennä tekemään verkkotehtäviä koodin avulla.
  7. Sisällytä koodiin opettajan yhteystiedot vaikkapa vCard-muodossa. Oppija saa yhteystiedot vaivattomasti ja nopeasti.
  8. Oppija voi tilata itselleen RSS-syötteen koodin sisältämän linkin avulla.
  9. QR-koodi voi osoittaa keskustelualueelle, jossa on opettajan virittämä keskustelu kohteesta, jossa koodi sijaitsee.
  10. Oppija voi valmistaa raportin tai muuta materiaalia verkkoon, jonne jakaa linkin koodin avulla.
  11. Koodin ja taustasivuston avulla voi muodostaa paikkariippuvaisen sivuston, jonne kävijä voi jättää viestin (teksti, ääni, kuva, video) itsestään.

Ylläolevat ehdotukset ja ideat ovat joko heti käytettävissä tai vaativat taustajärjestelmän kehittämistä. Taustajärjestelmät eivät kuitenkaan ole mahdottoman kalliita tai vaikeita rakentaa. Tekniikka on jo periaatteessa olemassa, mutta tarvitaan vain yhdistelytaitoa ja uutta ideointia.

Kokosin linkkilistan Diigo-palveluun, jota voit katsoa ilman kirjautumisia. Tutustu aiheeseen lisää linkkien avulla. Näppärää on katsoa materiaaleja linkin yhteydessä olevan preview-toiminnon avulla. Linkkikistan nimi on qr-koodi oppimisessa.

Lukijaohjelmia voi etsiskellä hakusanoilla qr code reader ja koodin teko-palveluita qr code generator. Suomalaisia palveluita on mm. http://keycode.co/ ja http://www.heippa.com/.

Tags:,,

Olinpa Suomen oppimispelit ry:n järjestämässä koulutustilaisuudessa, jossa käytiin kuuntelemassa ja keskustelemassa muutaman alaa hyvin tuntevan henkilön kanssa. Pelien yhdistäminen opetukseen ja oppimiseen on mielenkiintoinen aihe. Jos pelien koukuttavuudesta ja tehokkuudesta saadaan edes osa kanavoitua myös ns. hyödylliseen oppimistoimintaan, tehostaa se opetusta paljon. Huomaa edellisessä sanajärjestys. Selitän seuraavaksi.

Pelit mielletään ajanvietteeksi ja jollain tavalla ne taipuvaisen mielen ja ihmisen saavat pauloihinsa. Pelit vievät jotkut ns. mennessään, jolla tarkoitan sitä, että peleistä tulee arkinen osa ihmisen elämää. Joskus pelit voivat näytellä pääosaakin, ja voidaan puhua jopa peliriipuuvuudesta. Pelaamisen yleismaailmallisesta käsityksestä johtuen pelaamisen yhdistämistä oppimiseen ja opetukseen ollaan montaa mieltä. Mutta, jos siis osa pelin mielenkiinnosta ja siitä pelaamisen flow-mielentilasta voidaan valjastaa niin, että tapahtuu tarkoituksellisesti oppimista, voidaan puhua, että pelaamisen avulla voidaan myös opettaa.

Oppimista tapahtuu peleissä, jos mielletään pelin logiikan ja tapahtumien tavoitteellista opettelua pelissä pärjäämisen takia. Pelaajan kannalta se on tavoitteellista, mutta kuitenkin yleisesti arkioppimista eli informaalia oppimista. Pelaaja oppii huomaamattaan pelin asioita pisteitä jahdatessaan. Entä, jos koulussakin jahdataan pisteitä ja samalla opitaan huomaamattaan? Olisiko tässä aika mainita ns. suoritusorientoituneet oppijat, jotka haluavat vain kurssin läpi tai sitten ne, jotka haluavat kurssisuorituksen ja sen vieläpä hyvillä pisteillä? Huomaatko analogian ja onko koulukin siis … peliä?

Luutuneet käsitykset siitä, että peli ei kuulu kouluun, joutaa romuihin. On sanonta, että leikki on lapsen työtä. Miksi leikkejä ja pelejä ei tehdä niin, että niitä voidaan käyttää – hyödyllisesti – myös vanhempana. Suomalaiset oppilaitokset ovat hyviä ja tehokkaita monilla PISA-mittareilla mitattuna. Mitä voitaisiinkaan saavuttaa, jos pelien tuomat mielen- ja aktiivisuuden spurtit saataisiin ohjattua tavoitteelliseen oppimiseen?

Työssäoppiminen tai harrastusten parissa tapahtuva oppiminen on epä-virallista oppimista, jota kutsutaan myös non-formaaliksi oppimiseksi. Nykyisin erittäin suuri – voisin väittää, että suurin – osa ihmisen tiedosta ja taidosta tulee koulun tai jonkun oppilaitoksen ulkopuolelta. Yhteiskunnan työt ja sen moninaisuus on niin monimuotoista, että koulut eivät voi sitä hallita. Kouluissa ei voi opettaa kaikkea, mitä jossain työtehtävässä tarvitaan. Tarvitaan siis taitoa oppia elinikäisesti, kykyä ymmärtää miten voi oppia lisää. Tavallisesti sitä kysytään mistä mä saan lisää tietoa, kun on ongelma selvitettävänä. Ongelma ajaa ihmiseen hakemaan tietoa ja samalla hän oppii asiaa. Toivottavasti oppii edes sen verran, että osaa ratkaista ongelman. Useimmiten ratkaisu ei löydy oppikirjasta. Onko tässä tilanteessa -noin lähtökohtaisesti – ainesta pelinasetteluun?

On siinä. Nimenomaan monista työelämän tilanteista saadaan herkullisia pelitilanteita. Ihmiset haluavat menestyä työelämässä, tottaikai he haluavat ratkaista työelämän ongelman. Sehän kiinnostaa heitä. Eräs esimerkki tästä on Teamingstream -henkilöstönkehityspeli. Samoin on Game Bridge – työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen. Näissä peleissä korostuu monen pelaajan yhteistoiminta.

Huonona esimerkkinä voin mainita nimeltä mainitsemattoman ison kirjakustantajan palvelun. Ko. palvelussa on ainakin yksi (lue painokkaasti) ei-niin-hyvä tapaus. Harjoitteessa opetellaan englannin epäsäännöllisiä verbejä niin, että pelataan autopuzzlea. Auto pitää saada pois Puzzlesta muita autoja siirtelemällä. Jotta autoa voi siirtää, pitää vastata jokin kysytty verbimuoto oikein. Ei sitten mitään yhteyttä pelin ja aiheen välillä. Korkeintaan peli motivoi äkseeraamaan. Tämäkö on laatua? Palvelu on salasanojen takana, jotta vain – siis lapset – pääsevät itseään rääkkäämään. Voisit muuten miettiä mitä pedagogiikkaa esimerkki kuvaa.

Pelitutkimusta tehdään suomessa useammassa paikassa, mutta esim. Jyväskylän yliopistossa AgoraLabissa yhtenä teema-alueena korostuu pelien tutkiminen pedagogisesta näkökulmasta. Mikä onkaan siis hyvän pelin pedagogiikka? Vai onko niitä useampia? Vai onko (opetus)peli nähtävä didaktiikan näkökulmasta eli uutena opettajan kädenjatkeena muiden opetusvälineiden joukossa.


Yleisradio on Opettaja.tv -palvelussaan kerännyt ja julkaissut nettipalveluna paljon hyvää AV-visuaalista sisältömateriaalia oppimisen tueksi. Ohjelmaa ajankohtaisistakin aiheista tulee tv:n kautta, mutta suuri tallennetaan nettiin ja on katsottavissa verkon kautta. Nettipalveluun voi käyttäjä luoda käyttäjätunnuksen ja siten jakaa omaa näkemystään ja vinkkejä materiaaleista. Tunnuksen avulla pääsee luomaan oman kansion, suosikkeja ja keskustelemaan. Täydennyskoulutustakin on tarjolla.

Oppimateriaalit on jaettu teemoittain eli aihealueisiin, mutta materiaaleja pääsee hakemaan myös hakusanoilla. Lisäksi voi selata tasoittain esim. lukio, alakoulu, aikuiskoulutus tai oppiaineittain.

Verkossa materiaalin paljous on ongelma, mutta opettaja.tv tuo avuksi tuntikoosteet. Kirjautunut käyttäjä voi luoda tuntikoosteen jonkin aiheen ympärille käyttäen palvelun materiaaleja. Koosteeseen voi lisätä omia tehtävänantojaan. Koosteeseen pääsee oppija ilman tunnuksia. Vau! Juuri tämänkaltaisia työkaluja pitäisi olla enemmän ja kehityksen kulkea siihen suuntaan, jossa opettaja voi helposti käyttää materiaaleja ilman tekijänoikeusongelmia ja luoda oman kokonaisuuden omille oppijoilleen.

Täydennyskoulutusosiossa opettajien on mahdollista suorittaa oikeita kursseja. Hyppytunti on YLE Teemalta tuleva ohjelmasarja ja ohjelmat on katsottavissa myöhemmin Ylen verkkopalvelun Areenan ja tietysti opettaja.tv:n kautta.

Tämä on mainio palvelu. Silloin kun palvelua lanseerattiin Educa-messuilla useita vuosia sitten, olin paikalla ja sain hienon Opettaja.TV kahvimukin! On muuten edelleen käytössä. 🙂

Tags:

Huvittelin Google Earthilla kiertämällä erilaisia paikkoja maapallolla. Se, että Google Eathilla (GE) pääsee minne haluamaansa paikkaan vaan, niin sovelluksen päälle on rakennettu kiertomatkoja (tour). Itsekin sellaisen voi rakentaa halutessaan. GE:tä voi hyödyntää monella muulla tavalla myös, esim. suunnistuskartan ja oman GPS-harhailureittinsä voi ladata Quickroute-ohjelman avulla. GE ja Quickroute ovat omalle koneelle ladattavia ohjelmia.

Kiertomatkoista ensimmäinen, joka ainakin minulle tuli heti avatessani GE:n kiertää Eiffel-tornin, Kristus-patsaan, Grand Canyonin, Sydneyn jne. jopa merenpohjan Titanic aluksen. On hienosti visualisoituja juttuja. Ja kohteita voi itse pyöritellä, katsella eri kulmista ja zoomailla. GE-näkymästä pääsee myös Earth-galleriaan, jossa on valikoima kiertomatkoja kohdetyyppien mukaan. Itse kiersin vanhoja linnoja, löytyy castles hakusanalla tai luokasta 3D-rakennukset. Kiertomatkalla GE hyppää suoraan kohteeseen ja ensimmäisellä kerralla kannattaa pysäyttää eli pistää pause, jotta ehtii näkymä latautua verkon kautta. Kun näkymä ei lataudu enää, eikun uudestaan play-napista ja kohdetta kierretään kuin helikopterista katsoisi. Kohteeseen GE pysähtyy, jolloin voi oikean yläkulman säätimistä hiiren avulla helposti zoomata ja pyörittää kohdetta (tai siis katselukulmaa ja etäisyyttä).

GE-ohjelman sisältö on sidottu GPS-paikkakoordinaatteihin ja siihen on ladattu satelliittikuvaa (lintuperspektiivi) maastosta. Koko maapallo on kierretty tällä tavalla. Hauskaa on, että siinä missä asun on talvella kuvattu maisema, mutta 4km päässä on jo kesällä kuvattu maisema. Omaa asuinpaikkaa kun tulee kuitenkin katsottua. Toki kuva voi olla muutaman vuoden vanhaakin, jolloin kaikki uudet rakennukset eivät näy.

Kuvan päälle voi itsekin rakentaa erilaisia kohteita mm. 3D-kohteita, teitä, rajoja, kylttejä, reittejä jne. Tällä tavoin on tehty useimmat kiertomatkojen kohteet. GE:n kirjastosta löytyy varsin mielenkiintoisia juttuja mm. laivoista ja merenalaisesta elämästäkin. Lisäksi GE näkymässä on maaston korkeustieto mukana ja maasto näyttää, ihan siis 3D:ltä! Samoin Panoramio-palvelun kautta voivat kaikki käyttäjät sitoa omia valokuviaan eri paikkoihin. GE-ohjelman tasot ovat tietynlaisia lisäkerroksia satelliittikuvan päälle. Tasoista voi itse valita mitä haluaa katsella ja näyttää. Dataa voi itse rakentaa, joten GE-palvelu on yksi sosiaalisen median muoto. Opetuksessakin esim. maantiedossa GE:tä käytetään myös.

Tags:,,,,

Moodle 2.0 ei ole vielä täysin julkistettu, vaikkakin siitä on kokeilussa ollut jo useampi preview-versio. Katselinpa ja myös kokeilin uutta Moodlea paikallisesti omalla PC:llä ja tässä muutama huomio uusista Moodlen piirteistä. Moodleen on todellakin kehitetty. Siihen on tehty muutama iso parannus ja paljon pienempiä uutuuksia ja uudistuksia.

Navigointi paranee huomattavasti, sillä kun isolla kurssilla on sisältöä, sitä voi olla paljon. Moodlessa sisältö kasaantuu yleensä kurssin pääsivulle ja silloin sen selailu ja sisällön etsiskely on hankalaa. Moodlen 1.9 versiossa on minulla ollut käytössä Content menu, mutta nyt samantyyppinen navigointi tulee oletukseksi. Navigointi-sivulohko on joustava käyttöliittymä kaikkeen omaan toimintaan moodlessa. Pääosiot lohkossa ovat My home, Site pages, My profile ja My courses osiot. Näiden alta avautuvat oma sivu, koko sivusto, oma profiili ja tietysti kaikki omat kurssit. Osion alavalikon kautta pääsee heti haluamaansa paikkaan ilman vaivalloista selailua. Navigointi nopeutuu kurssin sisällä kun valikosta näkee sisällöt otsikkotasolla heti.

Omat tiedostot on täysin uusi ominaisuus. Moodleen voi tallettaa ja hallita omia yksityisiä tiedostoja. Tiedostoja voi ladata omalta koneelta tai eri rajapintojen kautta tiedostoja saa useista sisällönhallintajärjestelmistä mm. Alfresco, Picasa, Flickr ja Google Docs.

Tietovarantojen tai yksinkertaisemmin tiedostojen säilytys- ja hallintapaikkojen linkittäminen Moodleen käy näppärästi rajapintojen kautta. Esim. Google docs, Flickr, Mahara, Youtube, Wikimedia palveluista voidaan tuoda sisältöä Moodleen näppärästi. Tällöin sisältöä ei tarvitse Moodleen säilöä vaan sisältö on lähdepalvelussa ja sisältö vain linkitetään Moodlenkin kautta käytettäväksi.

Ehdolliset aktiviteetit (conditional activities) ja sisällöt ovat tapa, jolla voidaan automaattisesti ohjata oppijan etenemistä Moodle-kurssin sisällä. Ehdollinen aktiviteetti tarkoittaa sitä, että sisältö ei edes näy oppijalle ennenkuin hän on tehnyt jonkin aikaisemmaksi määritellyn tehtävän. Aikaisemmalle tehtävälle voidaan asettaa rajoja esim. saada jokin minimipistemäärä, jotta voi päästä seuraavaan tehtävään (activity completion). Pedagogisesti (näin sosiaalisen median ja vapaan opetustyylin aikakaudella) tämä on hyvin opettajajohtoista, mutta joissain tapauksissa aivan perusteltavissa. Oppija voi myös itse määritellä (rasti ruutuun), että hän on tehnyt ko. tehtävän ja pääsee siten etenemään.

Oppijan on mahdollista viedä Moodle-tuotoksiaan portfolioonsa. Moodleen rakennetaan rajapinnat, joiden avulla esim. keskusteluviestit tai tiedostot voidaan tallettaa esim. Google Docsiin tai Maharaan. Tällä tavoin oppijalla on mahdollisuus rakentaa oma digitaalinen paikka omille digitaalisille tuotoksille.

Community Hub on ominaisuus, jossa yhteen Moodle-paikkaan (asennus) voidaan rekisteröidä useampia muita Moodle-paikkoja. Tällöin eri moodle-alustoilla toimivat voivat mainostaa kursseja, jakaa tietoja yms. yhden Moodle-paikan (Hubin) alla. Oppijat voivat hubissa etsiä itselleen sopivia kursseja. Ajatus on, että Hubista voisi muodostua paikka, jossa jaetaan hyviä opetuskäytänteitä.

Muita pienempiä, mutta tärkeitä parannuksia on tullut editoriin ja wikiin. Wiki on kokonaan uudistettu (pohjana NWiki) ja editori vaihdettu TinyMCE editoriin. Varmuuskopiointi ja palautustoimintoja on parannettu. Samoin näppärän Comments -lohkon avulla oppijat voivat helposti antaa palautetta.

Usein on sanottu Moodlen olevan sekavan näköinen. Moodlessa on ollut aina mahdollista sammuttaa ylimääräiset lohkot pois näkyvistä. Nyt Moodle2:ssa lohkot saa pienennettyä hyvin kapeaksi sivupalkiksi, josta ne saa tarvittaessa enemmän näkyville. Ulkoasussa on usein tyydytty vain pelkkään oletusulkoasuun, mutta teemoja muokkaamalla (värit, kulmat yms. “look’n’feel”) saa sellaisen ulkoasun, jotta Moodlea ei edes tunnista. Uuteen moodleen on lisäksi tavoitteena saada 20 uutta oletusteemaa. On sitten varaa valita.

Tässä pikainen katsaus. Lisää tietoa asiasta löytää.

Tags:,,

Kirjoitin seuraavan jutun oman osa-aikaisen työpaikkani (vielä hetken aikaa) SISÄISEEN verkkolehteen. Ja heti sain myös kommenttia aiheeseen (jota en tosin voi julkaista tässä).

Osaamistavoitteiden määrittäminen tähtää myös oppijakeskeisyyteen. Opetuskulttuurimme on edelleen hyvin opettajakeskeistä ja oppijat tottuvat tai ovat jo tottuneet tähän. Haluammeko olla opetuksen ja opiskelukulttuurin osalta vanhanaikaisia?

Yliopistossamme on tapahtunut paljon muutoksia varsinkin organisaation ja hallinnon osalta. Miksi emme kehittäisi opetusta ja oppimista vieläkin tehokkaammin oppijaa vastuuttavaan oppijakeskeisyyteen. Tavoitteemme on kasvattaa itsenäiseen oma-aloitteellisuuteen kykeneviä diplomi-insinöörejä ja tutkijoita.

Kurssiemme tulisi menetelmällisesti tähdätä oppijalähtöiseen opiskeluun ja oppimiseen. Kurssin www-sivut materiaaleineen yleensä kaatavat sisällön opiskelijalle ja vasta periodien jälkeen tentissä katsotaan kuinka moni osasi. Osaamisen testaamista tulisi tehdä vähän kerrallaan koko kurssin ajan. Painoa tentti- ja kurssisuorituksista voidaan siirtää pitemmälle ajalle, joka on oppimisen kannalta erittäin iso ja positiivinen asia. Myös oppija itse huomaa paremmin, että hän ei osaa tuota tai tuota asiaa, jolloin oppijan tulee itse hakea ratkaisua ja apua osaamisvajeeseensa. Tällöin opettaja ja luennoitsija on oppijan resurssi muiden joukossa. Opettaja on myös ohjaaja ja kurssin vastuullinen organisoija, mutta vähemmässä määrin pelkkä luennoija ja tentin tekijä.

Tentin painotus kurssisuorituksessa on nykyisellään todella iso. Se on halpa ja helppo tapa testata. Osaamisen ja asioiden muistamisen kannalta kuitenkin hyvin huono. Muutaman pisteen bonustehtävät kurssin kuluessa ovat hyvä, mutta eivät ollenkaan riittävät hyvään lopputulokseen. Parempi tapa on tehdä kurssin suoritus pienemmissä pakollisissa osatehtävissä ja käyttää tenttiä esim. loppukokeena, mutta painoarvoltaan pienempänä. Olennaista on, että oppijoilla on aito tarve, mutta myös mahdollisuus käyttää opettajaa resurssina niin, että oppijat kysyvät asioita. Ainoastaan kysymysten kautta muodostuvalla keskustelulla on kaikkia hyödyttävä merkitys. Kysymiskulttuuri on 15 vuoden opettajakokemukseni perusteella hyvin heikko. Kysymis- ja keskustelukulttuuria voidaan edistää niin, että luodaan paine saada tehtäväratkaisut riittävän oikein.

Menetelmällisesti ja jopa automatisoituina välineinä voidaan käyttää oppimisalustoja esim. moodlea, jossa on foorumit ja monenlaiset tehtävämahdollisuudet, myös tehtäväpisteiden hallinta on hyvä. Välineeksi kelpaavat myös sosiaalisen median välineet kuten wiki, jonne tehdyt harjoitustyöt hyödyttävät monintavoin muita oppijoita. Wikin materiaalit säilyvät ja hyöty on moninkertainen verrattuna lopulta roskakoriin päätyviin oppijoiden selostuksiin paperilla. Olennaista on, että menetelmissä hyödynnetään muiden oppijoiden tekemää työtä ja oppijat tukevat toisiaan. Näin opettajan kuormaa voidaan vähentää.

Jos tällaiseen muutokseen halutaan lähteä, on se tehtävä hallitusti ja vaikkapa yksiköittäin. Yksittäisen opettajan kokeilut jäävät yleensä kritiikin saattelemina historiaan. Tässä asiassa on pedagogisen johtamisen vastuun ottajilla haastetta.

Tags:

Otsikon lausahduksella tarkoitetaan arviointia formaalissa koulutuksessa oppilaitoksissa ja kurssimuotoisessa opiskelussa. Muualla tapahtuva oppiminen on enemmänkin ei ohjattua ja informaalia, jota tapahtuu pääasiassa ihmisen muussa toiminnassa kuin “koulun penkillä istuttaessa”. Harrastuksissa ja vaikkapa televisiota katsellessa oppii aina jotain uutta, vaikka ei tietoisesti olekaan opiskelemassa. Usein tällainen oppiminen on tehokasta, koska ihminen on tilanteessa avoin ja hyvin keskittyneessä tilassa. Tällöin koko ihmisen vastaanottokapasiteetti –  jos näin voi sanoa – ja mielenkiinto kohdistuu asiaan. Oppiminen ei ole tietoista, eikä ihminen koe olevansa tällöin opiskelemassa. Hän tosin – useinkin tyytyväisenä – huomaa jälkeenpäin muistavansa asioita juuri tietyn tilanteen tai tapahtuman johdosta ja voi hyödyntää muistamaansa.

Muistatko itse tilanteen vaikkapa lapsuudestasi, jossa sinulle tarjottiin karkkia, kun veit esim. roskat ulos tai teit jonkun muun pienen työn? Aika luonnollista ja arkipäiväistä saada palkka tehdystä työstä – myös nykypäivänä. Palkka motivoi, koska palkalla voi sitten tehdä jotain muuta kivaa. En tiedä lukuja, mutta korkeastikoulutetut yleensä pitävät työtään kivana. Mitä vähemmän koulutettuja ihmiset ovat, sen vähemmän pidetään omasta työstä. Toivoisi tietenkin, että kaikki löytävät ja voivat päästä työhön, josta pitävät.

Rinnastan työ – palkka -vertauksen opiskeluun ja arviointiin. Kurssimuotoisuus ja formaali oppinen on nykyisen koulutuksemme sisällä vahvasti. Yhteiskuntamme sisään on rakennettu arvottaminen, jossa oppimista arvotetaan arvosanoin. Arvosanat toimivat palkkana ja opiskelu on työtä. Oppimista – toivoaksemme – tapahtuu siinä ohessa. Oppiminen on pohja osaamiselle. Kurssien ja koulutuksen osaamistavoitteet ovat tähtäimessä. OSAAKO opettaja asettaa “palkan eli” arvioinnin/arvostelun niin, että oppimista tapahtuu mahdollisimman paljon? Pisteitä ja arvosanoja pitää maksaa oppimisesta ja osaamisesta eikä pelkästään opiskelusta. Tämän asian hallitseminen on opettajan työssä iso haaste ja vaatii opettajalta hyvää pedagogista ammattitaitoa. Se kun vaan ei riitä tuomaan hyvää loppuratkaisua, että asiat vain käydään läpi.

Kouluttajana ja opettajana harkitse siis tarkoin mistä ja miten maksat “palkkaa”. Yksiselitteistä ratkaisua ja yleispätevää temppuratkaisua tähän ei ole, vaan tapa riippuu sisällöstä, metodeista ja kohderyhmästä. Opettajalle jää vastuu. Opiskelijalle on useinkin yks’hailee miten pisteet ja suoritus tulee, kunhan ne vain tulee. Tokihan opiskelijan näkökulmasta työmäärä (opiskelu) ja pistemäärä ovat kohtuullisia ja vastaavat toisiaan.  On toki tilanteita – tosin harvassa – jossa opiskelijat ovat valveutuneita myös opetus- ja opiskelumenetelmistä. Opiskelijat, jotka valitsevat esim. oppisopimus-tavan pitävät katsomalla ja tekemällä opiskelusta ja oppimisesta. Koulun formaalius ja penkki ei ole heille paras ratkaisu ja osaaminen näytetään tekemällä oikeaa työtä.

Paras tilanne oppimiselle syntyy kun opiskelijalla on mielenkiintoa asiaan. Toisilla tätä on luonnostaan, jos on vaikkapa päässyt itse valitsemaan kurssinsa esim. hyvien sisältökuvauksien perusteella. Opiskelijoille kurssi on työsuorite, joka on useinkin pakollinen. Opettajan laatima kurssitehtävärytmitys ja arviointi tulisi suosia niitä asioita, jotka ovat osaamistavoitteena. Arviointiperusteet ja tehtävien arvostelu ohjaavat tekemistä ja samalla myös oppimista. Esim. jos maksat palkkaa kiiltävyyden mukaan, saat todella kiiltävää. Oppimistehtäviä tehdessä muista, että jos maksat ulkoaoppimisesta saat ulkoaoppimista.  Tässä hieman kärjistetysti, mutta mietipä asiaa!

Arvioinnista muualla:

http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/arviointi.htm

http://lukiot.tampere.fi/seututarjotin/vopas/index.php?sivu=8

Tags:,

Halusin jo pitkään kirjoittaa oppimisesta sosiaalisen median keinoin, ja nyt sitten löytyi sopiva hetki. Aihe ei ole helppo ja vaatii paljon työtä. Alla on tosin lähde, jota pääsin katsomaan ja ajattelemaan asioita ihan ajan kanssa.

Vuonna 2003 on verkkoon jo päivitetty tutkivan verkko-oppimisen perusteet -materiaalia, jossa on kuvattu pedagogista mallia sosiaalisen median taustalle kun oppimisesta puhutaan. Kyseessä on siis tutkivan oppimisen malli, jossa keskeisenä työvälineenä on verkko ja kaikenlaiset verkkovälineet. Sosiaalista mediaa ei olisi ilman välineitä, joten sosiaalinen media on joukko välineitä ja erilaisia toimintatapoja. Tämäkään ei tosin riitä, koska tarvitaan myös ne rohkeat käyttäjät, jotka tekevät toimintansa näkyväksi.

Itselleni selvitellessäni (taas kerran) tutkivaa oppimista, törmään siihen, että samat pedagogiset perusteet löytyvät tutkivasta verkko-oppimisesta kuin myös sosiaalisen median hyvistä toimintatavoista opetus- ja oppimistarkoituksessa. Vai mitä sanot, kun tutkivassa oppimisessa keskeistä on yhdessä oppiminen, jaettu asiantuntijuus, opettajan ohjaustaidot, oppilaan valmiudet ja arviointi. Sosiaalinen media on tosin paljon muutakin, mutta vastuullisen ja tavoitteellisen opetuksen ja oppimisen osa-alueet sosiaalisessa mediassa ovat keskeisiltä osiltaan edellä lueteltuja.

Yhdessä oppiminen voi olla yhteisöllistä ja/tai yhteistoiminnallista. Viitekehyksenä laaja yhteisöllinen oppiminen on enemmänkin toimintakulttuuri kuin pelkkä menetelmä. Yhteistoiminnallinen oppinen tuottaa yhteisen tuotoksen ja tavoitteena on että, kaikki oppivat samat asiat. Yhteisöllinen oppiminen taas korostaa jaetun asiantuntijuuden kulttuuria, jossa jokaisen erityisosaamista tuetaan. Peilaus välinepuolelle: wiki on hyvä väline molempiin. Wikissä yhteinen tuotos valmistuu, mutta yksilön osaamisen korostuminen ei wikissä suoraan näy. Jos yksilön erityisosaamisesta korostetaan voisi välineenä olla blogi. Blogissa kirjoittaja näkyy paremmin ja se on enemmän yksilön tai ryhmän verkkoareena. Huomautus: yhdessä oppimista voi toki tehdä ilman verkkovälineitäkin!

Jaettuun asiantuntijuuteen liittyy tiedonrakentelu, jossa uutta tietoa pyritään liittämään entiseen tietoon ehyemmäksi kokonaisuudeksi. Vertauksena “viisaiden päiden yhteen lyöminen” on oman tiedon muille kertomista ja tiedon saamista muilta. Siinä yhdessä jokaisen tietopaloista muodostetaan uusi kokonaisuus, johon kaikki todennäköisesti ovat tyytyväisiä. Onhan se silloin yhdessä tuotettu ja kaikki ovat siihen osallistuneet. Lähtökohtana on usein ongelma, johon haetaan ratkaisua. Onko tämä ongelmaperustaista oppimista? Ryhmässä voi olla eriatasoisia jäseniä, jotka hyötyvät eritavoin ryhmän toiminnasta. Lienee ymmärrettävää, että yksin tuskin koskaan päästään yhtä hyvään lopputulokseen kuin ryhmässä. (Opetus)kulttuurimme on kuitenkin tukenut enimmäkseen yksilön menestymistä kun nykyisin tarvitaan enemmän tiimi- ja ryhmätaitoja. Peilaus välineisiin: hae välineitä, joilla voit helposti toimia ryhmissä ja ohjaa niiden käyttöä esim. ns. neuvottelusoftat, reaaliaikaiset kirjoittamisoftat jne.

Ne opettajan ohjaustaidot sitten? Sanotaan, että opettajan on osattava ohjata oppimisympäristössä. Jos oppimisympäristö on verkko, olisi opettajan osattava käyttää verkkoa ja välineitä hyvin. Toinen haaste on opettajan minäkuvan muuttaminen siihen suuntaan, että opettaja ei omalta asiantuntija-alaltaan osaakaan kaikkea. Verkko tuo oppijoiden eteen niin paljon uutta, josta opettaja ei voi olla perillä. Opettajan ei juuri muuta auta kuin todeta, että “mielenkiintoista, otetaanpa yhdessä selvää”. Tässä toimintavassa on vielä paljon sulateltavaa monille opetusalalla työskenteleville. Kolmas haaste on se, että opettajan tulisi saada oppija itse muodostamaan opittava tieto ja taito omaan päähänsä. Eli oppijaa ohjataan kysymään ja ideoimaan eikä pelkästään vain kuuntelemaan mitä opettaja sanoo. Kuinka paljon sinun tunneillasi oppija kysyy verrattuna siihen mitä itse puhut? Peilaus välineisiin: opettaja on oppijan väline ja resurssi kohti tietoa ja taitoa!

Oppijan taidot kehittyvät tehdessä! Opettaja on myös oppija! Verkossa taitoja opitaan ottamalla verkkovälineitä käyttöön, koska muuten niitä ei opi. Hyvä valmistautuminen on tärkeää. Hae tietoa ja kysele muilta, jotka ovat jo pitemmällä. Eräitä käsitteitä, jotka liittyvät tähän ovat vuorovaikutus- ja dialogin taidot, medialukutaidot, itsensä ilmaisemisen taito, metakognitiiviset taidot ja ei-vähäisempänä tvt-taidot. Osittain näitä taitoja kehittyy, jos viihtyy sosiaalisessa mediassa ja sen eri välineiden parissa. Tavoitteellisessa opetustyössä pitää ottaa huomioon paljon muutakin, ehkä niistä kirjoittelen lisää myöhemmin.

Kaikessa koulutuksessa arviointi ohjaa oppijoiden toimintaa. Arviointi määrää oppijan onnistumisen asteen, joten oppija yleensä tekee kaikkensa, jotta onnistuminen on paras mahdollinen. Jos kurssilla ainoa arviointiperuste on tentti, oppija tähtää tentin hyvään suoritukseen useinkin riippumatta siitä mitä muuta kurssilla tehdään. On selvää, että tutkivassa verkko-oppimisessa arviointi on kiinteä osa oppimisprosessia. On panostettava arvioinnin jatkuvuuteen koko kurssin ajan esim. itsearvioinnin  ja pienempien osa-suoritusten arviointien kautta. Opettajan tulisi hyvin selkeästi kertoa ja/tai sopia oppijoiden kanssa mitä ovat kurssin osaamistavoitteet, kuinka niiden saavuttamista seurataan ja mitkä ovat arviointi/arvosteluperusteet. Peilaus välineisiin: esim. portfolio itsearvioinnissa, oppimisalustat mahdollistavat pisteiden helpon rekisteröimisen ja seurannan.

Lähde: Tutkiva verkko-oppiminen, http://www.tutkiva.edu.hel.fi/index.html , katsottu 22.12.2009, kiitos tekijöille, onpa hyvä kooste!

PS. Tee myös hakua sanoilla tutkiva oppiminen

Tags:,,

Näin luovuuden ja innovoinnin teemavuonna on oppimisympäristö ja sen kehittäminen nostettu esille oppimista edistävänä toimenpiteenä. En tiedä onko se uusi asia, mutta puhutaan kuitenkin koulutuksen innovaatiosta.

Oppiainekeskeisyys on ollut iät ja ajat kouluissa se juttu. Ehkä ainoastaan alakoulussa ensimmäisillä luokilla luokanopettajan johdolla on vielä hieman oppijakeskeisyyttä. Nopeasti se sitten tehokkuuden nimissä viedään ainekeskeisyyteen. Kouluissamme on ainakin aineopettajat, aineluokat ja aineoppikirjat. Lisäksi oppijat ryhmitellään aineiden mukaan. Tehokasta eikö vain? No Pisa yms. testeissä mainetta tulee ja onhan se hyvä, että tietopuolinen aines on kunnossa (huomaa vanhahtava termi!). Ajattelepa tilannetta kun samantyyppiset ihmiset laitetaan samaan tilaan esim. sotilaat. Se on tehokas joukko, kun kaikki tietävät mikä on homman nimi. Tai talonrakentajat … talo nousee vauhdilla, mikä ei ole huono asia ollenkaan. Tällöin myös taitopuolinen aines on kunnossa (huomaa vanhahtava termi!).

Niinkuin Manninen toteaa oppiainekeskeisyys pirstoo päivän. Nyt pala matikkaa ja seuraavaksi pala enkkua. Oppijalle kokemus ei ole kokonaisvaltainen mitenkään. Voisiko ajatella matikkaa englannikielellä? Ei käy kun possessiivisuffiksit eivät tule tarpeeksi hyvin läpikäytyä, voisi opettaja sanoa. Jos useampia opittavia aineita ja sisältöjä otetaan yhteen, muodostuu kokonaisvaltaisempi opiskelu- ja oppimiskokemus. Opiskelu on aktiivisempaa, tutkivampaa, osallistavampaa, yhteisöllisempää ja ennenkaikkea mielenkiintoisempaa. Pitäisivätkö opiskelijat tästä tavasta enemmän? Pitäisivätkö opettajat tästä tavasta? Miksi eivät?

Ni, missä se sosiaalinen toiminta? Onko sosiaalista toimintaa pulpettiriveillä? Onko sitä oppitunnilla tai luentosalissa? Millaisilla oppitunneilla sitä on? Onko sitä käytävillä vai verkoissa? Oppiminen on yksilöllinen prosessi, jos ajatellaan sitä pään sisällä tapahtuvaa toimintaa. Mutta opiskelu tai mikä tahansa toiminta, joka johtaa oppimiseen voi olla paljon mukavampaa ja hauskempaa yhdessä muiden kanssa. Eikö pulpettirivistö ole silloin este mielekkäämmälle oppimiselle? Ajattelisimmeko, että heittämällä pulpetit ryhmiin tai korvaamalla ne isommilla monimuotoisilla pöydillä, tukisimme aktiivisempaa ja osallistavampaa opiskeluprosessia? Se tukisi poikkeuksetta myös sosiaalista toimintaa.

Nyt kun on meillä tietokoneet ja yhteydet, voimme jatkaa keskustelua matkojenkin takaa. Oppimisympäristö on osittain muuttanut verkkoon. Joillain se on kokonaan verkossa ja heille on hyvin luontevaa tsättäillä, skypettää, wikitellä yms. Toiset vasta ihmettelevät, että taas se on siellä mesessä. Ihmettelyn murrosvaihe ja organisaatioiden kulttuurimuutos tässä suhteessa kestää vielä vuosia. Tuntuu, että vasta on saatu rutiiniasioita siirrettyä hoidettavaksi verkkovälineiden avulla. Toisaalta joissain koulutuksissa ja paikoissa käytetään jo pitkälle meneviä sosiaalisia ryhmätyöohjelmistoja ja -palveluita. Katso aikaisempi Personal learning environment, PLE -kirjoitukseni.

Mietipä siis itse (kouluttaja/opettaja), kuinka luokassa saisit hommat vieläkin mielenkiintoisammaksi oppijan näkökulmasta katsottuna ja voisiko oppija jatkaa/tehdä hommaa verkossa?

Lue lähdettä (uskon, että pidät):
Oppimisympäristöajattelu koulutuksen innovaationa? Jyri Manninen, katsottu 16.11.2009 http://www.minedu.fi/euteemavuosi/Ajatuksia/manninen/?lang=fi

Tags:,

Mielessäni pyöri ajatus wikimäisen toiminnan havainnollistamisesta. Tilaisuus sen toteuttamiseen tarjoutui AVO-hankkeen wikit ja blogit -työpäivässä. Jaoin osallistujille pieniä erilaisia lego-palikoita. Pieni määrä kullekin. Osa porukasta, jotka istuivat hieman toisistaan kaukana, saivat tehdä palikoista oman kissan. Ison pöydän päässä olevat saivat tehdä yhdessä yhden kissan. Parin minuutin kuluttua oli syntynyt useita kissoja. Tällä havainnollistuksella pyrin havainnollistamaan yhteistyötä liittyen wikin tekemiseen.

Legopalikat edustivat kunkin osaamista. Jokaisella on hieman erilaista ja eri määrä osaamista. Jokainen käyttää osaamistaan oman ajattelunsa ja mielikuviensa kautta. Kullekin syntyy lähes poikkeuksetta erilainen kissa. Muuten, oletko huomannut kuinka vaikeaa on opettaa perinteisellä “tiedonkaatamistavalla” esimekiksi yhtä ainoaa oikeaa kissaa, kun kaikilla on kuitenkin oma ennakkokäsityksensä asiasta? Muutamat osallistujat saivat tehdä siiis yhteisen kissan. Työskentely heillä oli ainakin äänekästä ja iloista ja kaikki tekivät sujuvasti yhdessä.

Jos ajattelemme kissaa raporttina tai oppimistuotoksena, joka arvioidaan, se voi saada roskakorituomion. Useissa tapauksissa oppijan kirjoittama raportti arvioidaan ja heitetään pakollisen säilyttämisajan kuluttua paperinkeräykseen. Yksittäisistä raporteista ei oikein ole muuhun kuin oppijan “osaamisen tai ulkoa-oppimisen” todentamiseen. Laatu ei muuhun käyttöön riitä. Entäpä yhteistuotoksena syntynyt kissa? Siitä voi tulla niin hyvä, että se kannattaa laittaa näytille ja säilyttää.

Yksin tehdyistä kissoista voi muodostaa vaikkapa kissatarhan, mutta ryhmän tuotoksena syntynyt yksi kissa voi olla yksinään parempi kuin mikään tarhan kissoista. Samoin raportit erikseen ja irrallisina eivät ole hyödyllisinä, mutta toisiaan täydentäen ja tukien, niistä voi muodostua hyvä ja hyödyllinen kooste asiasta. Yksi iso ja ainoa yhdessä tuotettu raportti on oletusarvoisesti hyvä, koska raportin tekemisen toimintatapaa pidetään yleisesti hyvänä. Tuotoksen hyvyydelle voidaan siis asettaa odotusarvo riippuen siitä kuinka tuotokseen päästy.

Esimerkiksi yhteistoiminnallisesta ja myös yhteisöllisestä toiminnasta voi ottaa vaikkapa talkoona tehdyn varaston, josta osia voi hyvin tehdä yhdessä, mutta joihinkin hommiin on parempi pyytää ammattimies. Rajataan wikimäinen toiminta nyt kuitenkin kirjoitustoimintaan verkossa.

Kulttuurissamme on vahvana se, että tiedetään kuka sanoo mitäkin. Heti haluamme tietää sen, mitä kukin ajattelee ja varsinkin sen, mitä kukin on sanonut. Eikö ole luonnollista, että kirjoitettuun tekstiin lisätään (ja myös halutaan) tekijän nimi? Tiedetään sitten ketä hutkia, kun on ensin tutkittu. On helpompaa myös arvostella, kun tiedetään kuka on sanonut tai kirjoittanut. Kulttuuri luo meille paineen sanoa ja kirjoittaa oikein ja pitävästi, jotta kukaan ei ainakaan negatiivisesti pääsisi arvostelemaan. Koetapa tässä nyt sitten rohkaista ihmisiä keskeneräiseen wikimäiseen kirjoittamiseen!

Yksilökeskeisyydestä ja runnovasta arvostelusta pitää päästä (wiki)työskentelyssä eroon. Sijalle pitää saada julkisen keskeneräisyyden sietäminen ja toisen työn jatkamisen ja ehostamisen kulttuuri. Esimerkiksi pilkkujen korjailu toisen tekstistä on oikeasti wikityöskentelyä. Tällöin käytetään omaa osaamista,  mutta mikä ei kuitenkaan ole itseltä pois. Wikityöskentelyä on myös toisen tekstin muokkaaminen eli tekstin poistaminen ja lisäily. Wikityöskentely on avustamista, osallistumista, myötävaikuttamista,  tukemista, edistämistä, lisäämistä, lahjoittamista ja paljon muuta. Niin, ja onko tämä vaikeata? Siltä näyttää…

Tags: